Suomalaista kunnon lihaa perhetiloilta!

Snellman on edelläkävijä kypsien lihojen kehittäjänä ja valmistajana. Haistelemme koko ajan maailman ruokatrendejä ja kuuntelemme asiakkaiden ajatuksia, jotta voimme vastata kysyntään – usein jo ennen kuin se on edes syntynyt. Jos sinulla on kysyttävää tai kerrottavaa, olemme mielellämme kuulolla!

Nauta - esimerkkejä valikoimastamme

Ylikypsä Hanger Steak on maultaan vahva ja koostumukseltaan mehevän rasvainen. Se toimii hyvin sellaisenaan omassa liemessään lämmitettynä, pihveinä, viipaleina tai kuutioituna erilaisissa kastikkeissa ja höystöissä. Vinkki: Käytä murean Hanger steakin leikkuusta irtoava pienempi liha esimerkiksi tortillojen tai suolaisten piirakoiden täytteenä.

Ylikypsä Chuck Eye Roll on poikkeuksellisen mureaa ja mehukasta lihaa, joka on eroteltu naudan etuselästä amerikkalaisella lihanleikkuutavalla. Liha löytyy heti entrecotén jälkeen ja on etuselän maukkainta lihaa. Vinkki: Leikkaa Chuck Roll esimerkiksi siivuiksi ja paista pannulla, tarjoile paistin tavoin tai kuorruta grillissä. Sopii hyvin myös riivittynä pulled beefinä käytettäväksi.

Ylikypsä Flanks Steak on naudan kuvelihaa, joka on pintapaistettu ja haudutettu ylikypsäksi. Liha on isosyistä, vähärasvaista ja erittäin maukasta. Tarjoa vaikka yrteillä maustettujen kasvisten tai pekoni-papupaistoksen ja valkosipulimajoneesin kanssa. Vinkki: Kuutioituna Flank steak sopii erinomaisesti wrapeissa käytettäväksi.

Kypsä possu - esimerkkejä valikoimastamme

Porsaan annospotka luulla, ylikypsä. Pitkään matalassa lämpötilassa kypsennetty luullinen annospotka maistuu niin lounaalla kuin illallisellakin. Tarjoiluvalmis lämmitettynä.

Ylikypsä porsaan poskiliha on pehmeän maukasta, helppoa ja kustannustehokasta. Se toimii niin arjessa kuin juhlassakin ja sopii erinomaisesti mm. aasialaisiin ja italialaisiin makuihin. Vinkki: Kokeile myös friteerattuina ja karamellisoituina kuutioina tai erilaisina höystöinä.

Snellmannin maatiaspossu on maailman suomalaisin possu. Tutustu tarkemmin maatiaispossuumme klikkaamalla tästä linkistä.

Broileri

Tingi rasvasta, älä mausta! Broilerin rintafilee on vähärasvaista, mutta kun se kypsennetään matalassa lämmössä ja omassa nesteessä, siitä tulee erittäin mehevää. Broilerimme on 100% suomalaista ja GM-vapaata.

Nyt meni viipaleiksi!

Nopeuta työtäsi Snellmanin valmiilla viipaleilla – mausta, mureudesta ja laadusta tinkimättä. Tuotteemme sopivat monenlaisiin tarkoituksiin kylmistä ruoista lämpimiin.

Kevyesti savustettu kassler, viipaloitu, viileä. Kevyesti savua, reilusti makua – nyt myös valmiiksi viipaloituna! Suussa sulavan murea, puolen sentin siivuiksi viipaloitu kassler säilyttää mehevyytensä myös noutopöydässä ja on helppo asettaa tarjolle.